Perusyksikkö viestintäsignaalinkäsittelyyn

Baseband-yksikön (BBU) resurssien jakaminen viittaa prosessointikapasiteetin, muistin ja radioliittymäresurssien dynaamiseen tai staattiseen jakautumiseen BBU:n sisällä verkon suorituskyvyn optimoimiseksi, palvelutasosopimusten (SLA) noudattamiseksi ja resurssien käytön maksimoinniksi. Perinteisissä BBU:ssa resurssit on usein staattisesti määritetty tiettyihin radiokantoaaltoihin tai soluihin, mikä johtaa tehottomuuteen liikenteen vaihdellessa: resurssien alikäyttöön hiljaisina aikoina ja ruuhkoihin huippukausina. Nykyaikaiset jakamisstrategiat hyödyntävät ohjelmistopohjaisia ja virtualisoituja BBU:ita (vBBU), joiden avulla voidaan toteuttaa dynaamista resurssien jakamista, jossa prosessoriytimet, muistilohkot ja signaalinkäsittelyputket uudelleenjaetaan reaaliaikaisesti käyttäjämäärän, datanopeusvaatimusten ja sovellustyypin (esim. URLLC:n priorisointi eMBB:tä vasten) perusteella. Keskeisiä tekniikoita ovat kuormituksen tasaus, joka siirtää resursseja ylikuormitettujen solujen alueilta käyttämättömien solujen alueille; QoS-pohjainen jakaminen, joka varaa resursseja kriittisiä palveluita varten (esim. hätäpuuhujen, teollisen IoT:n); ja ennakoiva jakaminen, jossa hyödynnetään tekoälyalgoritmeja liikenteen huippujen ennustamiseen (esim. urheilutapahtumat) ja resurssien ennakkovaraamiseen. Resurssien jakamisessa on myös otettava huomioon fronthaul-rajoitukset, jotta varmistetaan, että BBU:n kapasiteetti vastaa RRU:n (Remote Radio Unit) kaistanleveyttä ja viiveen rajoja välttääkseen pullonkaulat. Keskeistetyissä BBU-reservi-poolauksissa jakamista optimoidaan useiden sivujen välillä mahdollistaen solujen välistä resurssien jakamista ja häiriöiden koordinointia (esim. koordinoitu usean pisteen lähetys). Haasteita ovat reaaliaikaisen uudelleenjakamisen viiveen minimoiminen (välttääkseen palveluhäiriöt) ja oikeudenmukaisuuden (tasapuolinen resurssien käyttö kaikkien solujen kesken) ja tehokkuuden (läpäisykyvyn maksimointi) tasapainottaminen. Tehokas BBU-resurssien jakaminen vaikuttaa suoraan verkon keskeisiin suorituskykyindikaattoreihin: viiveen vähentämiseen, spektritehokkuuden lisäämiseen ja käyttökustannusten alentamiseen minimoimalla käyttämättömät resurssit, mikä tekee siitä keskeisen osan nykyaikaisen 4G/5G-verkon optimointia.